FCG:n kuntalaiskyselyn aineisto kattaa tällä kertaa 31 kunnan asukkaiden vastauksia kuntien teknisen sektorin toiminnan laatuun ja tuloksellisuuteen liittyen. Osa raportoitavista tuloksista perustuu useampien kysymysten yhdistämisen avulla laskettuihin summamuuttujiin (mittareihin). Kaikki asteikot on indeksoitu välillä 1–5 siten, että neutraalin arvon 3 alle jäävät arvot osoittavat kielteistä ja sen yläpuolelle asettuvat arvot myönteistä suhtautumista.
Mestar Kuopio Oy:lle (ja sen omistajayhteisö Kuopion kaupungille) asukaskyselyn tulokset antavat tietoa mm. Mestarin hoitovastuulla olevien urakka-alueiden asukkaiden tyytyväisyydestä mm. katujen ja väylien talvihoitoon, puhtaanapitoon, puistojen ja uimarantojen hoitoon. Tässä yhteydessä on syytä huomioida, että Kuopio on jaettu neljään eri alueurakka-alueeseen ja Mestar hoitaa niistä vain kahta aluetta eli keskeistä ja eteläistä kaupunkialuetta (otsikoitu: Kuopio keskusta ja Kuopio eteläinen).
Lisäksi koko kaupungin laajuisesti Mestar hoitaa liikuntapaikkoja, kuntopolkuja/latuja, liikennevaloja ja katuvalaistustakin osittain.
Olemme poimineet tähän artikkeliin vain Mestarin urakka-alueiden tietoja ja jos kuvissa on esitetty katkoviivoituksella arvioita, niin ne ovat osa-alueita, jotka liittyvät eniten Mestarin hoitovastuulla oleviin tehtäviin. Yleisesti ottaen voidaan todeta, että Mestarin urakka-alueiden kuopiolaiset asukkaat vaikuttavat kaikkein tyytyväisimmiltä useimmissa mittareissa vrt. Kuopion muut alueet ja asutuskeskukset. Lähes kaikilla mitatuilla osa-alueilla tyytyväisyys on kasvanut vuoteen 2025 verrattuna. Parannusta on tullut 27 mitatulla osa-alueella keskustassa ja 26 eteläisellä – on huomioitava, että kaikki näistä parantuneista arvioista ei suoranaisesti liity Mestarin hoitovastuulla oleviin tehtäviin, joten yleisesti ottaen kuntalaisten tyytyväisyys teknisten palveluiden laatuun on parantunut vuoteen 2025 verrattuna.
Seuraavassa muutamien osa-alueiden arvoja graafisina kuvaajina. Suurin osa niistä kertoo samalla sekä kunnosta että siisteydestä eli ne ovat ns. summakuvaajia. Karkeana rajanvetona ja lukuohjeenamme on, että Mestar hoitaa yllä- ja kunnossapitoa ja tilaajamme Kuopion kaupunkitekniikka vastaa välineiden, pintojen, alueiden rakennetun laadun säilyvyydestä (rakentaa uusia alueita ja investoi mm. uusiin kalusteisiin, välineisiin, laitteistoihin sekä huolehtii katujen ja teiden pintamateriaalien laadusta).

Katujen talvihoidon puolella erityisesti lumenaurauksessa asuntokadulla ja keskustaan johtavilla pääkaduilla sekä liukkauden torjunnassa jalankulku- ja pyöräteillä on tapahtunut eniten positiivista kehitystä vuoteen 2025 verrattuna. Näissä arvosana on muuttunut suhteellisesti eniten mm. lumenauraus asuntokadulla +0,44 keskustan alueella ja liukkauden torjunta jalankulku- ja pyöräteillä +0,32 keskustan alueella.

Liikennevalojen ohjelmoinnista vastaa Kuopion kaupunki laitetoimittajan kanssa. Mestarin hoitovastuulla on varmistaa se, että tekniikka toimii. Käytännössä Mestar huolehtii kojeiden sekä ilmaisinten kunnosta, mutta itse liikennevalojen ohjelmoinnista vastaa kaupunkitekniikan palvelut.
Samaten katuvalojen osalta Mestar huolehtii, että tekniikka toimii ja käy vuosittaisten hoitokierrosten yhteydessä läpi valojen toimintaa sekä korjaa/ vaihtaa tarvittaessa toimimattomat valaisimet.

Puistojen hoidossa tyytyväisyys on erittäin korkealla tasolla keskustan alueella. Asuntoalueiden läheiset metsät eivät ole Mestarin hoidon piirissä, mutta leikkipaikkojen hoito ja kalusteiden asennus ovat Mestarin tehtäväkenttää. Leikkikalusteiden hankinnasta vastaa kaupunkitekniikan palvelut.

Mestarin tehtäviin kuuluvat ulkoliikuntapaikkojen ja -liikuntakeskusten kunnossapito sekä ulkourheilutapahtumien suorituspaikat kuten Väinölänniemi, Lippumäen ja Neulamäen ulkoliikuntakeskukset sekä keskuskenttä ja Puijon ulkoliikuntakeskus. Lisäksi Mestar vastaa ulkoliikuntapaikoista Nilsiässä, Maaningalla, Karttulassa, Juankoskella ja Vehmersalmella.
Huomioiden Kuopion kattavan ja laajan liikuntapaikkaverkoston kertovat yli 4 annetut arvosanat tyytyväisistä asukkaista. Yleisesti ottaen pienissä ja keskisuurissa kaupungeissa ja kunnissa liikuntapaikat saavat kaupunkitason keskiarvona usein korkeampia arvosanoja kuin suuremmissa, mutta verrokkikaupunkeihin verrattuna Kuopio pärjää hyvin liikuntapaikoissa myös keskusta-alueidensa asukkaiden tyytyväisyydessä. Kuopion muiden taajamakeskuksien (Nilsiä 3,74, Maaninka 3,88, Juankoski 3,66 ja Karttula 3,89) arvosanat painavat Kuopion liikuntapaikkojen kokonaisarvosanan hivenen alle 4 keskiarvon (koko Kuopion alueella ka. 3,87), mutta Kuopion ”liikuntapaikkojen hoitomittarissa” on edelliseen vuoteen parannusta kokonaisuutena tarkastellen kuitenkin 0,05 indeksipisteen verran ja ”urheilu- ja pelikenttien hoitomittarissa” 0,1 indeksipisteen verran.
Kaiken kaikkiaan tilaajan asettamat laatutavoitteet ovat täyttyneet Mestarin osalta kaikkien asukaskyselyn mittareiden keskiarvona hyvin vuonna 2026. Tästä on hyvä jatkaa kukoistavan Kuopion asukkaiden palvelemista sopivalla nöyryydellä, mutta samalla myös edellä todisteellisesti tutkitusti hyvällä ammattiylpeydellä ja ammattitaidolla.
*Taustaa FCG:n yhdyskuntateknisten palveluiden tutkimuksesta:
Tutkimus asukkaiden teknisiä palveluita koskevista mielipiteistä toteutettiin ensimmäisen kerran vuonna 1996. Kyselylomake määriteltiin kuntien yhteisessä TEKPA -projektissa, jonka keskeinen tavoite oli teknisen sektorin tuloksellisuuden mittaamisjärjestelmän kehittäminen. Kysely tehdään parillisina vuosina laajalla lomakkeella ja parittomina vuosina suppeammalla lomakkeella, jossa ei ole kysymyksiä panostuskohteista eikä asioinnista.
Tutkimuksessa oli nyt mukana 31 kuntaa. Vastaajat poimittiin pääosassa kunnista satunnaisesti väestötietojärjestelmästä. Näille kysely postitettiin suomen- ja ruotsinkielisenä toukokuussa. Vastaajille lähetettiin muistutuskortti, jossa jo vastanneita kiitettiin vastaamisesta ja vastaamattomia pyydettiin vastaamaan. Osassa kunnista otosta ei poimittu ja lomake oli vain verkossa, jonne oli linkki kunnan sivuilta.
